Ensimmäinen vesillelasku

10.5.2009 koitti päivä, jolloin Summanmutikka laskettaisiin ensimmäistä kertaa vesille Saimaalla. Vesillelasku tehtiin trailerilla naapurin rannassa, jossa on sopivan jyrkkyinen ja riittävän kova pohja.

Mukaan varattiin uppopumppu ja aggregaatti, sillä rannassa ei ole sähköä saatavissa. Ja pumppua tosiaan tarvittiinkin. Ensimmäisen tunnin aikana se sai pyöriä tauotta, mutta vähitellen sen saattoi ottaa aina hetkeksi pois päältä ja noin kolmen tai neljän tunnin kuluttua veneen oma pilssipumppu jaksoi jo pitää vedenpinnan kurissa.

Tässä vaiheessa kuitenkin huomattiin, että tuo pilssipumppu olikin manuaali-mallia, eli veden loputtua se jäi surisemaan kuivana. Koska kuivillaan käyminen ei tekisi hyvää pumpulle, ei auttanut muu kuin jäädä yöksi nukkumaan veneelle ja käynnistellä pumppua aluksi puolen tunnin välein ja sitten vähitellen aina harvemmin.

Aamulla veneen saattoi jo jättään omiin oloihinsa pariksi tunniksi ja käydä hankkimassa pilssiin uuden automaattipumpun. Sitten Summanmutikan uskalsikin jo siirtää omaan poijuunsa mökin edustalle ja lähteä kotiin ja töihin odottelemaan kesän veneretkiä.

Telakointikausi 2008-09

Jälleen paljon suunnitelmia, huomattavasti vähemmän aikaansaannoksia. Pohjassa oli useita kerroksia myrkkymaaleja ja kun makeassa vedessä niitä ei tarvittaisi, niin tuntui järkevältä vetää pohja saman tien puulle. Varsinkin kun veneen aikaisemmista kyllästyksistä ei saanut varmuutta, niin saisipa senkin nyt tehdyksi kunnolla. Mutta, mutta... Joka projektissa on työtä tuplasti sen verran kuin kuvittelisi ja aikaa taas on korkeitaan puolet suunnitellusta. Kun veneen ja kodin välillä on tuo 350 km, niin hommiin ei ryhdytä silloin kun sattuu olemaan tunti tai pari vapaata.

Pohjaa ei saatu kokonaan puhtaaksi hiihtolomaviikollakaan, joten kyllästäminen jäi kevättöiden yhteyteen ja pellavaöljyn käytöstä oli siksi pakko luopua. Kyllä harmitti. Kyllästys tehtiin sitten Hempelin Impregillä, eikä sitä saatu kovasta yrityksestä huolimatta imeytymään puuhun 10-15 kerrosta enempää ja ainetta kului vajaat kymmenen litraa. Optimistisesti voi tietysti ajatella, että puu on ennestään niin hyvin kyllästettyä, ettei se enempää vetänyt. Eikä se nyt välttämättä aivan mahdotonta olisikaan, mutta hieman asia jäi kyllä epäilyttämään. Toisaalta kerrosten määrä ja aineen menekki täyttävät kuitenkin Hempelin ohjeet, joten jos ei nyt aivan oikeasta kyllästämisestä voida puhua, niin hyvä pohjustus puuhun joka tapauksessa tuli.

Impregin kuivuttua pari päivää päälle vedettiin omatekoinen rautamönjä. Mönjän ohje löytyi netistä tanskan kielellä (linkki), rautaoksidi Uulatuotteelta ja pellavaöljy ja -vernissa Sini-Pellavalta. Sekoittaminen onnistui kohtuullisesti tavallisella kotitalousvatkaimella, josta tietenkin tuli saman tien entinen. Ensimmäinen mönjäkerros ohennettiin reilusti ja seuraavat kaksi kerrosta vedettiin sitten hieman paksummalla maalilla.

Rautamönjää oli helppo levitellä ja se kuivui kohtuullisen nopeasti, joten seuraavan kerroksen pääsi vetämään aina vuorokauden kuluttua edellisestä. Mutta koko pakkaskauden ilman maalia ja vajavaisella kyllästyksellä ollut puu pääsi kuivumaan liikaa ja raot olivat sen mukaiset. Vesillelasku alkoi hieman jännittää.

Lopuksi vesilinjaan maalattiin vanhaan malliin valkoinen raita ja lopputulos miellytti silmää. Katsotaan nyt sitten miten homma muuten toimii kesän aikana.

Kansi ja osa ruffin sarjoista sai suojakseen lisäkerroksen lakkaa, mutta kyljet jäivät pientä paikkailua lukuun ottamatta ilman huolenpitoa. Aika vain yksinkertaisesti loppui kesken, sillä vene oli saatava vesille ennen kun itse olisi palattava kotiin ja töihin.