perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kesän ajeluita

Tänä kesänä säät suosivat lomailijoita. Hellettä riitti suunnilleen Juhannuksesta heinäkuun lopulle, joten vesillä ei tarvinnut palella.


Teimme perinteisen eväsretkemme Kongonsaareen ja muutamina iltoina lähdimme vain kiertelemään lähiseutuja. Moni suunniteltu retki jäi kuitenkin odottamaan vielä tulevia kesiä.


Kauppareissuja Savonlinnaan teimme myös muutaman kerran veneellä ja kävimme ensimmäisen kerran tankkaamassa Summanmutikan suoraan huoltoasemalta. Tarkoitus oli tankata tankki täyteen ja saada samalla selville paljonko sinne mahtuu polttoainetta, mutta ajattelemattomuuksissani jätin pankkikortin velotuksen ylärajaksi automaatissa 100 euroa, eikä sillä tietenkään tankki aivan täyttynyt. Veneen mittari kylläkin näytti täyttä, joten ehkei sinne enää paljoa olisi mahtunutkaan.


Vähitellen laituriin kiinnittyminenkin alkaa meiltä sujua, vaikkei vene peruutettaessa kovin helposti kääntyilekään ja ahtaissa käännöksissä muutenkin joutuu välillä "potkaisemaan" kaasulla, mistä Susa ei oikein pidä ;-)


Paluumatka tehtiin muutaman kerran kapean Haapasalmen kautta ja ensimmäisellä kerralla Leine toimi keulassa kivien tähystäjänä. Meistä näyttää siltä, että salmen voi parhaiten ajaan pysymällä koko ajan mahdollisimman keskellä aukkoa vaikka perimätiedon mukaan siinä olisi jokin hieman hankala kivi. Tähän pitänee joskus perehtyä tarkemmin paikkakuntalaisten kanssa tai tyynellä kelillä vaikka kanootilla meloskellen.


Aikaisemmin hyvin palvellut plotteri teki kesän puolivälissä tenän eikä suostunut käynnistymään. Tuntui siltä kuin se ei olisi saanut ollenkaan virtaa ja liittimen päästä mittari näyttikin kummallisen alhaista jännitettä. Toisaalta jonkinlainen jännite siellä oli ja kun liittimeen oli vaikea saada mittarin karvoja kytketyksi, niin ajattelin ongelman olevan muualla. Takuu on tietysti juuri mennyt umpeen, joten homma alkoi vähitellen harmittaa. Onneksi ennen laitteen viemistä huoltoon tulimme kokeilleeksi sitä Myrskylinnussa, jossa on samanlaisella liittimellä varustettu plotteri ja sepä käynnistyikin nikottelematta. Eli vian täytyy olla johdossa ja sen pariin palataan sitten telakointikaudella.



Soutuveneelle laitettiin tänä kesänä rantatela parempaan paikkaan Summanmutikalle siirtymistä ajatellen. Tästä huolimatta toiveissa on edelleen saada Summanmutikalle laituri rantaan, jotta vesille lähtemisen kynnystä saataisiin vielä laskettua.


Kesän aika muikkutroolarit kävivät muutaman kerran moikkaamassa Summanmutikkaa. Tuolla alueella verkkokalastusta on muuten rajoitettu huomattavasti norppien suojelemiseksi. Tämä jakaa vahvasti mielipiteitä pakallisten kalastuksen harrastajien parissa, mutta aika hyvin rajoituksia näytetään kyllä noudattavan. Vaikea sitten sanoa mikä tuossakin asiassa sitten olisi oikea tapa toimia...